TaireTaireTaireTaire
Taire

Taiteilijaseura Taire ry perustettiin loppuvuodesta 2002 yhdistämään kuuden Eurassa asuvan taiteilijan ja taidekäsityöläisen voimat. Osa jäsenistä oli jo aiemmin tehnyt yhteistyötä järjestämällä yhteisiä näyttelyitä ja toimimalla mm. Ruukinpuiston kehittämistyöryhmässä.

Ajatuksena oli perustaa ammattitaiteilijoiden yhdistys, joka järjestäisi omia näyttelyitä sekä tekisi yhdessä markkinointia ja myyntiä.

Seuran nimeksi tuli satakuntalaisittain Taire, sillä nimen haluttiin kuvaavan sekä paikallista tekemistä että asennetta -Taire haluaa tuoda taiteen lähelle ihmisiä ja välttää elitististä asennetta.

Seura on perustamisensa jälkeen ollut melkoisen toimelias, ja järjestänyt useita näyttelyitä ja tapahtumia. Tärkeä osa toimintaa on myös lasten ja nuorten taidekasvatus, ja seuran jäsenet ovat vetäneet erilaisia taide- ja käsityökursseja sekä yhdessä että erikseen.

Taire rekisteröitiin keväällä 2004, jolloin aloitettiin myös Alma-hanke Taireshop-nimisen kulttuuritalon perustamiseksi.

Taiteilijaseura Taire ry  -  puh. 02 864 8170  -  taire ät taire.fi